maanantai 17. marraskuuta 2008

Satoa korjataan jo

Hesarissa 17.11.2008

Kansa voi pahoin muustakin kuin alkoholista....
Kuolemansyytutkimuksissa "myrkytyskuolemat olivat pikkaisen koholla".
"Alkoholia ja lääkkeitä yhdessä, huumeitakin", Tolvanen kuvaili.

Kaikenlainen pillereidenpopsinta ja huumeiden viihdekäyttö yleistyy varsinkin heikoimmin toimeentulevien piirissä, ministerit ja kansasta vieraantuneet edustajat kilvan keksivät keinoja valvoa kansalaisiaan turvallisuuden nimissä heikentäen merkittävästi tietoturvaa, jolloin ongelmaiset eivät hakeudu hoitoon leimautumisen ym. pelossa. Näin sitten pikkujouluissa ja varmaankin myös vappuna korjaamme kylvettyä satoa lisääntyneinä uutisina kaikenlaisista ylilyönneistä.
Ihminen ajetaan loppuun työn merkeissä, jätetään sitten heitteille, jonka jälkeen alistetaan "työvoimaBLAABLAA"-paskaan ja kaunistetaan tilastonumeroita sijoittamalla ihminen kuution osaksi virastoetiikan mukaiselle paikalleen, eli paskan alle. Siinä sitten voidaan hyvin 8€/arkipäivä ja nautitaan työttömän eduista. Jep.

Vähentämällä edustajia, tiivistyisikö tyhmyys?
Jos, niin eikö 200 itsensäedustajaa vähemmän ajaisi saman asian kuin 200 tyhjäntoimittajaa liialla liksalla? Halvempaa kansalle, jota kaamoksessa kusetetaan, ja joista osa sen kyllä ansaitseekin.

Silti liian paljon höynäytettyjä äänestäjiä ja liian vähän pommeja.

2 kommenttia:

  1. Sun saitit toimivat uutena, uljaan a siltana yhdistämässä kokoomuslaista (parempaa) kansaa ja viranomaisdemareita. Sanotaan et yhteinen vihollinen yhdistää.

    Voi oikein kuulla kuinka työkkärivirastoissa ja koktailiaivoissa manataan yhteistä tuumaa:
    Ampukaa se Korppi alas aidalta!

    VastaaPoista
  2. Toi otsikon linkki vie metsänkaatajalehden sivuille, sen sijaan et linkittyisi itse höpinään. Olisipa linkittynyt edes parempaan lehteen.
    Koitin tarkoin varjeltua olematta klikkaamatta HS-linkkiä, mutta voi onneton kolahdus. Jouduin kuin tahtomattani Erkon edessäryömijöiden ja Karin Tolvaisujen uhriksi. Tästä toipumiseen menee taas paljon kahvia ja tupakkia jotta voin taas jatkaa täysipainoista työtöntä työpäivääni. Ollen koko ajan työmarkkinoiden käytettävissä, siis puhelimitse tavoitettavana (kuka maksaa sen kk-maksut? Ei fatta ainakaan). Lisäksi en poistu kotoani kuin työkkäriin ja leipäjonoon käyntien ajaksi. Tarkkailen postiani ja naapureitani. Liikaa en tosin tarkkaile koska minulla on tarkkaavaisuushäiriö ja olen tuottanut itsekin häiriötä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista.