Aivopieruja satelee: "Risikko tarkentaa STT:lle, että järjestelmää pitäisi muuttaa siten, että työikäisen ja työkykyisen sosiaaliturvan saajan olisi pakko osallistua yhteiskunnan toimintaan.
– Ajatuksena on, että nuorisotakuun ajatus laajennettaisiin koskemaan kaikkia työikäisiä ja työkykyisiä. Tällä muutoksella voitaisiin päästä osallistuvaan sosiaaliturvaan, joka ehkäisee syrjäytymistä. Mutta on selvää, että esimerkiksi sairas tai vammautunut ei voi olla työssä, ministeri linjaa."
Odottaisin ministeriltä selvitystä, mikä on syrjäytymistä ja mikä syrjäyttämistä.
Korpin sulat pörhistyivät, sillä syrjäyttäminen on ainakin yksi tapa sosiaalivaltion kansalaisensa alistaa jo lapsuudesta alkaen.
Raakun tositarinan:
Potra poika syntyi riitaisaan kotiin sisaruskatraan seuraksi, isä vuorotyössä, äiti juoppo, joka toi kotiin mitä kummalisimpia hiippareita. Erohan siitä ennenpitkää seurasi, lapset laitoksiin tai ties minne odottelemaan päätöksiä huoltajuudesta. Palloksi he tunsivat itsensä täysin käsittämättömässä pelissä, jossa säännöt muuttuivat alinomaa, eikä turvaa ollut missään.
Näin lapsuus kului varsin vaihtelevissa maisemissa, kunnes lopulta päätyi äitinsä hoteisiin.
Isäpuolen hyväksikäyttämä poika alkoi oireilla, kunnes päätyi lastenkotiin. Pojalle se oli helpotus; ei enää hyväksikäyttävää isäpuolta ja syyllistävää äitiä.
Vaan laitoselämä ei ollutkaan ytään sen auvoisempaa, leipääntyneet työntekijät ja muiden nuorten kiusaaminen teki elämästä helvetin. Poika alkoi käyttämään päihteitä päästäkseen irti jokapäiväisestä helvetistä. Seurauksena lähetettiin maalle "koulukotiin", jossa työntekijät kavalsivat pojan säästöt ja täysi-ikäisyyden saavutettuaan lastensuojeluvirasto sanoi vastuun irti ja lähetti pojan Sahaajankadun asuntolaan. (1990-luvun alussa alkoholisoituneiden yömaja) Pojalla oli työpaikka, kaksivuorotyö, mutta olosuhteet tekivät työnteon mahdottomaksi.
Asuntojonossa hakemus, jonossa noin 10 000;s hakija, ei toivoa asunnosta, eikä asuntolassa voinut olla. Poika alkoholisoitui ja ajautui rikoskierteeseen; kukaan ei anna työtä, ellei ole osoitetta, asuntoa ei saa ellei ole töitä, rikos tuntui kannattavan, koska ei ollut mitään menetettävää.
Poika yritti viimeiseen asti, mutta lopulta yksi oljenkorsi oli liikaa. Se oli yhteiskunnan täydellinen piittaamattomuus nuoren ahdingosta.
Tämän piittaamattomuuden satoa tulemme lähitulevaisuudessa korjaamaan tilastoissa.
Tarinan poika on yhä hengissä, eikä voine pojaksi sanoa, mutta ilmaistyöstä kieltäytyy jyrkästi. Sanojaan siteeraten:
"Jos tää yhteiskunta on mulle mitään antanut, niin suuren vitutuksen siitä, etten syntynyt Urpilaisesta."
Eikä tarinan mieheksi kasvaneella pojalla taida näiden "uudistusten" jälkeen olla enää muuta menetettävää kuin henkensä.
Tapaus ei ole ikävä kyllä ainoa laatuaan tässä sivitysvaltioksi itseään kutsuvassa byrodiktatuurissa.
Rahaa kyllä varmasti riittää bensaan...
Kipinää odotellessa.
