perjantai 26. joulukuuta 2008

Tässä mennään:


Ihmiskauppaan perehtynyt poliisi tiedusteli seksiä paritusjutussa

Pikku lainat:

Nelosen uutisten mukaan yksi seksiä tiedustelleista poliisimiehistä on keskusrikospoliisin ihmiskauppaan perehtynyt asiantuntija.
Syyttäjä ei kuitenkaan aloittanut tutkintaa miestä vastaan, koska tämä oli soittanut naiselle vain yhden puhelun. Seksikaupan uhrin hyväksikäytöstä epäillään edelleen kahta muuta poliisimiestä.

Rikoskomisariota vastaan ei kuitenkaan aloitettu esitutkintaa, sillä hän oli soittanut naiselle vain kerran. Paritusjuttua tutkineille poliiseille mies kertoi, että nainen vaikutti puhelimessa tympeältä, joten hän lopetti keskustelun nopeasti eikä tavannut naista.

Nelosen uutisille rikoskomisario kertoo soittaneensa naiselle vain ammatillisesta kiinnostuksesta. Hänen mukaansa naisen netti-ilmoitus oli vaikuttanut oudolta, joten hän oli lomallaan päättänyt soittaa naiselle.

Viime kesänä paritetulta naiselta oli seksiä tiedustellut kolmaskin poliisimies. Hän on nyt paljastunut ihmiskauppaan perehtyneeksi keskusrikospoliisin rikoskomisarioksi. Miestä on kuultu ihmiskauppa-asiantuntijana esimerkiksi eduskunnassa, tiedotusvälineissä sekä työryhmässä, jonka tarkoituksena oli hahmotella keinoja ihmiskaupan uhrien auttamiseksi. Mies on vuodesta 2005 työskennellyt krp:ssä muissa tehtävissä.

No joo, siinä lainailtiin nelosen nettisivua härskisti, mutta tässä on jotain mätää, mies OLI ihmiskauppaan perehtynyt krp:n rikoskomisario (ois kiva tietää nimi...), mutta on ollut vuodesta 2005 muissa tehtävissä, miksi?
Miksei virka-aikana soittanut? Talon luurista? Ja "nainen oli kuulostanut tympeältä, joten en soittanut uudelleen" -selitys ontuu. Jos ei soittanut uudelleen, olikohan sittenkin kyseessä ns. vapaa-ajan puhelu, jossa ko. polliisi yritti vongata seksiä, muttei saanut piparia sillä soitolla?
Eikä edes katsonut asiakseen ilmoittaa virkamiehenä epäilyttävästä asiasta?
Olisikohan oma kermapuikko jotenkin sekaantunut asiaan, tosin kyseiselle naiselle toffeeta tarjoamatta tällä kertaa, tympeä kun kuulemma puhelimessa oli.
Vasta sitten mies avautui, kun kaiketi leidin puhelutietoja tutkittiin ja havaittiin kyseisen herrasmiehen soittaneen loma-aikanaan puutteenalaisena ilman tulosta.
Ja sitten seliteltiin niin maan perusteellisesti...
Kuinka voimme luottaa lainvartijoidemme nuhteettomuuteen, kun vastaan tulee useammanlaisia poliisin ylilyöntejä ynnä muita rikosepäilyjä?
Lakia valvovien on oltava esimerkillisiä lain noudattajia, sillä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentoinnista.