keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Suomi On Kuin Onkin EU:n Kallein Maa

Nyt se on taas todettu. Suomi on EU:n kallein maa. Eurostat julkaisi raportin, jonka mukaan sekä ruuan että virvoitusjuomien hinnat ovat n. 20% korkeammat kuin EU:ssa keskimäärin ja alkoholista maksetaan peräti 70% enemmän, kuin muualla. Tupakkakin on hinnoiteltu 10% korkeammaksi keskiarvosta.

Mitä siis tapahtui EU:n perusperiaatteelle, jonka tähtäimenä on liittovaltiomuotoinen hallinto ja verotus koko EU:n alueella. Suomi ei ainakaan näköjään (taaskaan) tue tätä periaatetta. EU:lta satelee lähes kokoajan huomautuksia Suomelle kaiken näköisistä kepuloinneista, joilla täällä pidetään kuluttajahinnat korkealla. Tästä esimerkkinä käytettyjen autojen verotus, joka muutettiin vasta, kun EU tuomioistuin katsoi sen laittomaksi. Toinen hyvä esimerkki on tupakkatuotteiden tuonnin vapautus, johon suomalaiset poliitikot keksivät kiertotien eli paketeissa piti olla suomenkieliset varoitukset (Tuoppa suomivaroituksilla olevia röökejä etelä-euroopasta. Tuskin löytyy).

- Ruoskaa ja sirkushuveja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentoinnista.