perjantai 4. kesäkuuta 2010

Auki vaan

Viime aikoina on taas tapahtunut joka kesäinen ilmiö eli Helsingin energia ja Maalinja on päättäneet kaivaa auki lähes jokaikisen Helsingin kadun. Ei korjaustöissä nyt mitään vikaa ole, mutta oletan että työmailla tapahtuisi myös jotain.

Strategia on joka kerta sama. Perkeleellisellä vauhdilla nykäistään katu auki ja sitten odotetaan valmistumispäivää, jolloin monttu peitetään yhtä nopeasti, kuin on avattukin. Parhailla työmailla en ole nähnyt yhtään työmiestä häärimässä ja uskokaa, minä ajan autolla määrättyjen paikkojen ohi jopa 10 kertaa päivässä.

Sitten on tietysti se ettei liikenne suunnittelu ja rakennusvirasto tunnu olevan puheväleissä tai sitten sisäinen posti tökkii ja vahvasti. Mm. Mannerheimintien ja Runeberginkadun kulman liikennevalot ovat 10 sekuntin mittaiset vaikka paikassa on poikkeusliikenne eli tuntuu, että kaupunki haluaa kasvihuonekaasuja extra paljon, koska tyhjäkäyntiä esiintyy rutkasti.

- Ruoskaa ja Sirkushuveja (Paskiaiset)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentoinnista.