perjantai 26. kesäkuuta 2009

Nyt Se On Todistettu... Suomalaisia Kusetetaan

OECD:n vertailussa suomi voitti (vai hävisikö sittenkin), kun verrattiin euroalueen kuluttajahintoja. Itseasiassa Suomi sijoittui jopa kolmanneksi kaikista teollisuusmaista. Edellemme ehättivät vain Sveitsi ja Tanska. OECD:nkin mielestä Suomen kuluttajahintojen ero EU:n suuriin jäsenmaihin oli merkittävä. Hyvänä esimerkkinä toimii Iso-Britannia, jonka kuluttajahinnat härmäläiset pesivät peräti 46:lla prosentilla.

Mistä tämä johtuu ja mitä se kertoo meistä? Onko Suomen kansa niin tyhmää, ettei se tee asialle mitään vai emmekö me vain uskalla? Oma näkemykseni on, että Suomessa ylläpidetään tietoisesti inflaatiota. Hintojenhan raju nousu alkoi, kun öljyn maailmanmarkkinahinnat nousivat taannoin merkittävästi (kuljetuskustannukset nousivat saman aikaisen polttoaineveron korotuksen myötä). Nyt öljyn maailmanmarkkinahinta on romahtanut, mutta näkyykö se polttoaineiden hinnoissa suomessa? Vastaus on yksinkertaisesti EI! Itseasiassa ne ovat taas nousussa. Sama kaava pätee elintarvikkeisiin, joiden hinnat ryöpsähtivät ylöspäin EU:n Argentiinalle suunnatun lihaboikotin myötä ja biopolttoaineiden tulon takia. Myös asuminen ja energian hinnat ovat nousseet huomattavasti.

Mikä on hallituksen vastaus kansalle näissä kysymyksissä? Pääministeri Matti Vanhaen väläytteli taannoin jopa palkkojen alenusta kilpailukyvyn nimissä. Siis keppi voitti porkkanan. Verotuksellisestihan tilanne on optimaalinen. Valtio karhuaa edelleen 22% Alv:ia aivan kaikesta, eikä ihmiset uskalla tiputtautua työelämästä, kun hyvä, että silläkään pärjää, puhumattakaan työttömyysturvasta. Kauanko tämä kusetus voi jatkua? Suomalaisen menttaliteetin tuntien... Loputtomiin.

PS. Linkki uutiseen on otsikossa

- Ruoskaa ja Sirkushuveja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentoinnista.