torstai 22. tammikuuta 2009

Eikun nurin vaan.

Toisinaan ärsyttää olla oikeassa. Postimies ja moni muu ovat keskustelleet jo vuosia talouden jatkuvan kasvun kuplasta ja nyttemmin sen puhkeamisesta. Niin, kaikki historiaa hivenenkin lukeneet ovat havainneet talouden syklisen kehityksen. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että talouden pitäisi toimia 12-vuoden syklissä, johon kuuluu sekä nousu- että laskukausia. Kuitenkin vielä 2007 alkuvuodesta valtionvarainministerimme toitotti jatkuvan kasvun mantraansa.

Nyt kuitenkin kupla on puhjennut ja jopa rakastettu valtionvarainministerimmekin on havahtunut kylmään todellisuuteen. Jatkuvaa (ja ikuista) kasvua ei ole olemassa. Vuodesta 2002-2004 olemme eläneet keinotekoisessa nousukaudessa, jossa pelisäännöt unohtuivat. Nykytilanne muistuttaa huolestuttavasti vuoden 1929 suurta pörssiromahdusta, jolloin sijoittajat tajusivat pörssikurssien reaaliarvon olevan murto-osan markkina-arvosta.

Tilanne kuitenkin on nyt hieman toinen kuin ihmisikä sitten. Nyt eivät epäonnistuneet pörssimeklarit hyppele pilvenpiirtäjistä, vaan kenkää saanut duunari virittelee narua kiikkuunsa. Eli niin kauan, kun varainsiirrot jatkuvat entiseen malliinsa (Kaikki sijoittajille, kenkää duunarille), ei nousua kuopasta ole, koska miljoonatiliä tekeät eivät laita rahaa kiertoon, niin kuin pieni työläinen.

-Ruoskaa ja Sirkushuveja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentoinnista.