Hylätyn arkinen tarina.

Uutta ei tässä tarinassa liene mikään, sama touhu on jatkunut vuosikymmeniä. Lastensuojelun nimissä on tuhottu niin monta elämää ja tulevaisuutta, ettei siitä voi ilman vahvaa vihantunnetta puhua. Kerronkin tässä yhden tapauksen. (Nimet toki muutettu syyllisten suojelemiseksi) 60~70-luvun taitteissa... Juho syntyi monilapsiseen perheeseen avioerokriisin aikaan, äidillä päihderiippovuus ja isä vuorotyössä. Lapset sijoitettiin laitoksiin, kuka minnekin, epämääräisiksi ajoiksi, vailla tietoa mahdollisesta kotiinpääsystä. Välillä Juho oli isänsä luona, välillä äidillään, välillä laitoksissa. Niin kului Juhon lapsuus pallotellessa, kunnes murrosiän kynnyksellä kaiketi oli parempi laitostaa nuori mies ennen miehistymistä. Juhon saavuttaessa täysi-ikäisyyden oli edessä sangen kivinen tie. Osoite sosiaalitoimistoon ja kehotus etsiä asuntolapaikka. Laitoksen asukkina palkasta otetut pakkosäästöön laitetut varat oli sosiaaliviraston hyväksymä kasvattamo varastanut. Huonetoveriksi hän sai vanhan epileptikon, joka sai säännöllisesti kohtauksia. Juho yritti parhaansa elääkseen sellaista elämää, vuorotyötä, epileptinen kämppäkaveri ja siitä ilosta maksaa 120Mk/vrk. Huonostihan siinä kävi. Nykyään syrjäytetyksi itsensä tunteva Juho ei anna nykyiselle yhteiskunnalle arvoa. En ihmettele, jos yhteiskunta kohtelee näin lapsiaan, niin mitähän saamme odottaa tulevaisuudessa?