maanantai 12. huhtikuuta 2010

Varattomien oikeus ihmisarvoiseen elämään?

22. artikla: Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioon ottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

Tämäpä ei täysin maassamme toteudu. Ihmisoikeuksia rikotaan räikeästi ja sumeilematta, kun kysymyksessä on varaton kansalainen vailla mahdollisuuksia puolustautua, sillä missään ei kerrota, kuinka suojautua viranomaismielivallalta.

Viranomaismielivaltaa käyttävät kohtelevat uhrejaan häikäilemättömästi, käyttävät asemaansa julmasti väärin kohdistaen kostonsa juuri puolustuskyvyttömiin uhreihin, sillä he eivät voi todistaa vääryyksiä tapahtuneen, koska viranomainen väittää, ettei sellaista ole tapahtunut. Varattoman on vaikea hakea oikeutta, sillä jo pelkkä yhteydenotto asianajajaan maksaa kuukauden työmarkkinatuen, jota uhrille ei edes ole myönnetty.

Jos virkahenkilö haluaa, voi hän monin keinoin hankaloittaa uhrinsa elämää. Yksi suosituista keinoista on lähettää uhrille hakemus huuhaakursseille, tietenkin viiveellä, ettei uhrilla ole mitään mahdollisuuksia hakea tai hyvällä syyllä kieltäytyä, vaikka kurssi olisikin tarkoitettu aivan muulle kohderyhmälle.

Täten uhrin kannalta katsoen ollaan kusessa, virkahenkilö on kostonsa saanut ja voi tyytyväisin mielin palata lihapatojensa ääreen jatkamaan hyvällä ruokahalulla syömistä, muistellen samalla uhrinsa pettymystä, kun joutuukin vyötänsä kiristelemään.

Kyllä köyhille ollaan sanktioita laittamassa, aivankuin työttömyys olisi jotain tavoittelemisen arvoista sen sijaan, että se nähtäisiin todellisuudessa ahdinkona, johon moni on haluamattaan joutunut. Työvoiman palvelukeskuksen suojatyössä olevat virkahenkilöt edustavat puhtaimmillaan tätä nihilististä porvarimeininkiä, sillä siellä kokee olevansa tarkkailun alaisena kaikin tavoin, aivan kuin lama olisi juuri työttömien vika.

Tottakai jokainen on syypää omaan ahdinkoonsa, tunnutaan siellä ajattelevan. Kuinka vähän maailmasta tuntuvatkaan tietävän, sillä onhan se hyvä suojaduunistansa huudella jyrän alle jääneille, kun ei vastuuta tarvitse päätöksistään kantaa.

Turha puhua suomesta oikeusvaltiona niin kauan kun kansaa kustaan räikeästi silmään!

Kansalaistottelemattomuutta kehiin saatana!

1 kommentti:

  1. Mutosta aikaansaadakseen on lähetettävä pin-up kuvia Zyskovizin sähköpostin. Joka aamu. Katajaiselle kankikieron koneistajan per'reijän kuvia.

    Vaikka ne ei niistä välttämättä opi, niin onpahan oma elo mukavampaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista.