Omituinen lainsäädäntö.

Virkakoneistolla on erinäisiä oikeuksia, liittymättä rikosikeudellisiin syihin.
Jopa rikollisilla on oikeuksia tilitietojen osalta. Niitä ei saa urkkia, ellei oikeus anna lupaa.

Erinäisiin oikeuksiin kuuluvat toimeentulotukea hakevien ihmisten tilitietojen selvittäminen. (Niihin ei tarvitse oikeuden lupaa.)

Silti pitää ne tiliotteet tulostaa (omalla kustannuksellaan), veroverrokkiotteet (koneeltansa ne näkevät nämäkin) toimittaa.
No, kun kerran vaaditaan, niin toimitanhan minä papereita. Kolmin kappalein, sopivasti sekoitettuna ja höystettynä kestityskuitein.
Mukana myös mausteita.
Perään syntyperäisenä kansalaisena oikeutta tasaveroiseen kohteluun.
Seuraavaksi täytynee kysellä oikeuksiensa perään asein ja astaloin.
Sitäkö halutaan?
Antakaamme sitten niile sitä, mitä he haluavat.
Syvä halveksunta. Irti tuosta paskasta.
Laki ei ole meidän puolellamme,
miksi me siis noudattaisimme lakia,
joka turvaa pääoman, mutta ei ihmisen omaa päätä?
Olemmeko vain paimennettavaa vaalikarjaa, pääoman kahleissa?
Ne haluavat niin, mutta Korppi ei suostu.
Nokkikaa kanssani kahleet pois ihmisyyden tieltä.
Siivekkäitä ja nisäkkäitä unohtamatta.

Mitä on vastikkeeton sosiaaliturva?

Aivopieruja satelee: "Risikko tarkentaa STT:lle, että järjestelmää pitäisi muuttaa siten, että työikäisen ja työkykyisen sosiaaliturvan saajan olisi pakko osallistua yhteiskunnan toimintaan.

– Ajatuksena on, että nuorisotakuun ajatus laajennettaisiin koskemaan kaikkia työikäisiä ja työkykyisiä. Tällä muutoksella voitaisiin päästä osallistuvaan sosiaaliturvaan, joka ehkäisee syrjäytymistä. Mutta on selvää, että esimerkiksi sairas tai vammautunut ei voi olla työssä, ministeri linjaa."

Odottaisin ministeriltä selvitystä, mikä on syrjäytymistä ja mikä syrjäyttämistä.
Korpin sulat pörhistyivät, sillä syrjäyttäminen on ainakin yksi tapa sosiaalivaltion kansalaisensa alistaa jo lapsuudesta alkaen.

Raakun tositarinan:
Potra poika syntyi riitaisaan kotiin sisaruskatraan seuraksi, isä vuorotyössä, äiti juoppo, joka toi kotiin mitä kummalisimpia hiippareita. Erohan siitä ennenpitkää seurasi, lapset laitoksiin tai ties minne odottelemaan päätöksiä huoltajuudesta. Palloksi he tunsivat itsensä täysin käsittämättömässä pelissä, jossa säännöt muuttuivat alinomaa, eikä turvaa ollut missään.
Näin lapsuus kului varsin vaihtelevissa maisemissa, kunnes lopulta päätyi äitinsä hoteisiin.
Isäpuolen hyväksikäyttämä poika alkoi oireilla, kunnes päätyi lastenkotiin. Pojalle se oli helpotus; ei enää hyväksikäyttävää isäpuolta ja syyllistävää äitiä.
Vaan laitoselämä ei ollutkaan ytään sen auvoisempaa, leipääntyneet työntekijät ja muiden nuorten kiusaaminen teki elämästä helvetin. Poika alkoi käyttämään päihteitä päästäkseen irti jokapäiväisestä helvetistä. Seurauksena lähetettiin maalle "koulukotiin", jossa työntekijät kavalsivat pojan säästöt ja täysi-ikäisyyden saavutettuaan lastensuojeluvirasto sanoi vastuun irti ja lähetti pojan Sahaajankadun asuntolaan. (1990-luvun alussa alkoholisoituneiden yömaja) Pojalla oli työpaikka, kaksivuorotyö, mutta olosuhteet tekivät työnteon mahdottomaksi.
Asuntojonossa hakemus, jonossa noin 10 000;s hakija, ei toivoa asunnosta, eikä asuntolassa voinut olla. Poika alkoholisoitui ja ajautui rikoskierteeseen; kukaan ei anna työtä, ellei ole osoitetta, asuntoa ei saa ellei ole töitä, rikos tuntui kannattavan, koska ei ollut mitään menetettävää.
Poika yritti viimeiseen asti, mutta lopulta yksi oljenkorsi oli liikaa. Se oli yhteiskunnan täydellinen piittaamattomuus nuoren ahdingosta.
Tämän piittaamattomuuden satoa tulemme lähitulevaisuudessa korjaamaan tilastoissa.
Tarinan poika on yhä hengissä, eikä voine pojaksi sanoa, mutta ilmaistyöstä kieltäytyy jyrkästi. Sanojaan siteeraten:
"Jos tää yhteiskunta on mulle mitään antanut, niin suuren vitutuksen siitä, etten syntynyt Urpilaisesta."
Eikä tarinan mieheksi kasvaneella pojalla taida näiden "uudistusten" jälkeen olla enää muuta menetettävää kuin henkensä.
Tapaus ei ole ikävä kyllä ainoa laatuaan tässä sivitysvaltioksi itseään kutsuvassa byrodiktatuurissa.
Rahaa kyllä varmasti riittää bensaan...
Kipinää odotellessa.

Nyt on viranomaisilla resursseja ja julmettu kiire hyödyntämään niitä.

Uutinen, taas

Hyvin ovat lääkefirmat ja jenkkipropaganda juurtuneet maahamme. Kannabiksesta on taas tullut puheen- ja paheksunnanaihe, kiitos korruptoituneen mediamme. Muutama puska maastossa saa poliisit, median ja kansalaiset varpailleen, vaikka metsässä on oikeitakin vaaroja. Rikotut viinapullot lienevät metsän ekosysteemin kannalta vaarattomampia? Jos astutkin vahingossa *hui, niin vaarallisen* kannabiskasvin päälle, saatako syvän, vertavuotavan haavan? Voiko siitä seurata tulehdus?
Kasvattamalla kannabiksensa itse ihmiset kitkevät osaltaan rikollisuutta, koska statuksensa tähden kannabis joudutaan hankkimaan pääsääntöisesti järjestäytyneen rikollisuuden kautta. Tavallisella pössyttelijälle ei ole resursseja järjestää isoja eriä saati jaella niitä. Näinollen tällainen kieltolainomainen toiminta tukee suoraan järjestäytynyttä rikollisuutta. Verratkaapa vaikka viinan kieltolakiin ja senjälkeisiin aikoihin.

Menneet ystävät.

Jokainen menettää ystävän, tärkeän ihmisen, ennenkuin itse lähtee viimeiselle matkalleen.
Elämä jatkuu, mutta olisi syytä välillä muistella menneitä ystäviään heidän hengessään.
Ikäviä uutisia satelee tuolta rintamalta, mutta nähdäkseni meidän muiden tulee elää ja pitää edesmenneiden ihmisten muisto elossa. Saatte korjata, mikäli katsotte näkemykseni vääräksi.
/*Kaipaan kuolleita ystäviäni, mutta mikään ei heitä takaisin tuo */

Syytä epäillä

Kun olet habitukseltasi erilainen kulkija, voi poliisi tulla kyselemään tyhmiä.
Tietenkin ensimmäinen kysymys koskee papereita, mutta niitähän ei Suomen kansalaisen ole pakko kantaa mukanaan. Seuraavaksi poliisi haluaakin tutkia kansalaisen taskut ja kantamukset. Kansalainen kieltäytyy, vedoten perustuslaillisiin oikeuksiinsa, turhaan. Joissakin tapauksissa on löydetty "huumausaineita" ja tehty ratsia kansalaisen kotiin, ilman oikeuteen johtavia toimenpiteitä, mutta silti tärvätty ihmiselämä. Useissa muissa tapauksissa on vain tyydytty rikkomaan ihmisoikeuksia hieman vähäisemmissä määrissä. Kytille vaan tiedoksi, että ne suurimmat rikokset ovat pukujengien tekosia.
Tässä tekstissä ei ole linkkejä, jos sellaisia löytyy, syyttäkää googlea.

Kun ei ole mitään, ei ole myöskään mitään menetettävää.

Joskus muinoin sanottiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Se olikin silloin joskus niihin aikoihin, jolloin yhteiskunta huolehti heikoimmistaan.
Nyt saamme lukea, kuinka mm. köyhyys periytyy sukupolvelta toiselle, kuinka tuotanto siirretään halvempiin maihin, kuinka köyhiä kuritetaan lisää.
Syyllistämällä työttömät saadaan moraalinen oikeutus kurittaa näitä yhteiskunnan loisia kovalla kädellä, jolloin uhrien kurimus vain syvenee. Jossakin vaiheessa tulee se piste, että "kurjalisto" huomaa, ettei ole enää mitään menetettävää, henkiriepukin on halpa, joten toimeen on tartuttava.
Siinä epätoivossa se halpa henkiriepu ei välttämättä ole oma, mutta kyllä välttämätön uhraus.

Nykyinen politiikka suosii juuri tällaista suuntautumista, sillä oman maan kansalaiset eivät koe tulleensa kuulluiksi poliittisissa päätöstenteoissa, joiden vaikutus on musertava suurimmalle osalle kansalaisista. ALV:n nosto, osinkoverojen laskeminen, inflaatio ja ostovoiman heikkeneminen etenkin pienituloisilta vie sen vähänkin.

Kohta ei ole mitään.
Kohta ei ole mitään menetettävääkään.
Kohta on paljon niitä, jotka menettävät sen vähänkin.
Mitä voi odottaa, jos ei ole mitään menetettävää, kun ne on jo viety?
Uutisia odotellessa valmistaudun sotaan, sillä sehän tässä taitaa olla tulossa.
"Si vis pacem, para bellum"
Nyrkki silmään tämän sitaatin myötä, sillä ainahan "valkoisilla" on strategia niskoittelevia "punaisia" vastaan. Palkaton pakkotyö, alkajaisiksi...
Kaikkea tuollaista paskaa ei pidä sietää.
Kiristäkää ja holhotkaa lisää, Pohjois-Korea saa ottaa pian oppia Suomen onnen kultamaasta. Ihanneyhteiskunta, joo. Ja kohtapuoliinhan ei ole mitään menetettävää, vapauskin on jo työttömiltä riistetty.
Kyllä sen tietää, mihin tämä johtaa. Helvetinmoiseen pahoinvointiyhteiskuntaan.
Ei mutta, mehän elämme jo sellaisessa...